Työllistymistarina

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
7.5.2018 klo 14.49

Aktiivisuus kannattaa

Asiakaskokemuksen asiantuntija Pia, 43 v., irtisanottiin vuoden 2017 alussa. Hän alkoi heti aktiivisesti etsiä töitä ja aloitti myös osa-aikaiset opinnot. Vuoden lopulla aktiivisuus palkittiin ja hän aloitti työn palvelumuotoilijana. Tätä edelsi osallistuminen Korko-hankkeeseen ja sen myötä oman perspektiivin laajentuminen työnhakemisen suhteen.

Vaikka työpaikka ei löytynytkään suoraan Korko-hankkeen kautta, Pia kokee hankkeen asettaneen hänen ajatusprosessiaan oikeaan suuntaan. Erityisesti vertaismentorointi antoi työvälineitä henkiseen prosessiin ja CV sai visuaalisemman ulkoasun.

- Minua ehdotettiin yhteen paikkaan yrityskoordinaattoreitten taholta, mutten saanut sitä työtä. Silti yrityskoordinaattorit auttoivat minua asemoimaan itseäni myös niihin tehtäviin, joihin myöhemmin hain. Jouni Kivelä katsoi, että paperini olivat kunnossa ja antoi asiantuntevaa palautetta, Pia kertoo.

Pia ehti osallistua muutaman kerran Palvelumuotoilijat -teemaryhmään ennen työllistymistään.

– Ajatustenvaihto muiden palvelumuotoilijoiden kanssa oli hyödyllistä. Sain Korko-hankkeen kautta myös tietoa Laurean palvelumuotoilukoulutuksesta, joka oli suunnattu luovan alan henkilöille. Hain mukaan, mutten tullut valituksi. Kävin tutustumassa heidän loppuesitykseensä CityDriversiin. Se oli kokemus sinänsä, vaikken itse koulutukseen päässytkään, Pia sanoo.

Verme-ryhmään oli Pian mielestä aina mukava mennä, sillä ryhmässä oli hyvä henki.  – Tapasimme kahden ryhmäläisen kanssa myös omalla ajallamme ja suunnittelimme yhteistä projektia. Nämä tapaamiset olivat hyödyllisiä ja jos en olisi löytänyt töitä, olisi se projekti voinut viedä uraani eteenpäin.

Pian mielestä vertaismentorointi oli toimiva kokonaisuus, jossa edettiin hyvin suunnitellun ohjelman mukaisesti. Ilmapiiri oli rento ja hyväksyvä.

Aktiivisuus kannattaa työnhaussa.